TETissä Työmaalla
Työmaalle saatiin helmikuussa uutta näkemystä, kun 7.- ja 8.-luokkalaiset nuoret Onni ja Okko olivat tutustumassa työelämään.
TETin tavoitteena on päästää nuoret tutustumaan työelämään siellä, missä työelämää oikeasti on: työpaikoilla! TETissä nuoret saavat kokeilla ja soveltaa koulussa oppimiaan taitoja uudessa ympäristössä. TET-paikan tarjoaminen onkin vallan vastuullisuusteko. Tiedämme tekevämme tärkeää työtä tarjotessamme tulevaisuuden tekijöille tuulahduksen työarjesta.
Onni pääsi suunnittelemaan fontin
Onni pääsi TETissään Työmaalla suunnittelemaan oman fontin eli kirjasimen. Suunnittelu aloitettiin ihan perinteiseltä paperilta: tarkoituksena oli tuottaa paljon ideoita fonttia varten! Sen jälkeen suunnitelmat siirrettiin digitaaliseen muotoon vektoreiksi ja lopulta ihan oikeaksi fontiksi iPadin Fontself-ohjelmalla.



Okko toteutti videon
Viikon mittaisen TET-jaksonsa aikana Okko selvitteli markkinointitoimiston ammattilaisten työnkuvia ja pääsi mukaan web-suunnitteluun. Suurin työ oli tätä postaustakin kuvittava Okon kuvaama ja animoima video Luovan Työmaan meiningistä. Työkaluna Okolla oli Adobe After Effects, joka on hänelle tuttu animaatioharrastuksen peruina.
“Kuvasin klippejä puhelimella, editoin ja sitten kuvasin lisää. Mietin mikä näyttäisi kivalta tällaisella lyhyellä videolla. Sitten loin teeman ja seurasin sitä. Tein kuvitusta, jossa näkyy tarkoituksella kuin kädellä piirrettyä jälkeä”, Okko kertoo.