Nordea mobiilipankki iPadille
Työmaa suunnitteli Nordea mobiilipankin iPadille. Lead Designer -tittelillä operoineella Työmaan tiimillä oli vastuullaan käyttäjäkokemuksen ja käyttöliittymän suunnittelu yhdessä Nordean yhteistyökumppanin, Tiedon, kanssa.
Suurin osa työmaalaisten ajasta kului sovelluskehittäjien seurassa. Koodariyhteistyön vastapainona suunnitteluun vaikuttivat vahvasti myös Nordean liiketoiminnan tarpeet. UX- ja UI-suunnittelun lisäksi Työmaa teki suunnittelun tueksi Visual Guidelines ‑ohjeiston ja vastasi sovelluksen käyttöoppaiden laatimisesta.
Puhtaalta pöydältä startanneen projektin aikana workshopattiin intensiivisesti yhteispohjoismaisella kokoonpanolla. Taustoittavan design-tutkimuksen, luonnostelun, rautalankamallien, konseptoinnin ja paperiprototyyppien pohjalta suunniteltiin iPad-mobiilipankki Suomeen, Ruotsiin ja Tanskaan.
Uuden applikaation tärkeimmiksi tavoitteiksi linjattiin verkkomaksujen ja muun rahaliikenteen helpottaminen. Monikäyttötuki vaati myös profiilien luonnin mahdollisuutta. Projektin mielenkiintoa lisäsi entisestään lakipykälien ja pankkikäytäntöjen opettelun ohella laaja käyttäjäkunta ensikertalaisesta tosikäyttäjään, joille suunniteltiin muutamia ekstratoimintoja.
Lataa applikaatio Applen App Storesta.