Tiistaitärppi: Mitä robottihirvi tekisi?

Hirvi, kettu, robotti, vauva, kuusikulmio, kaksitoista. Kirjoitin tähän nämä kuusi sanaa suoraan ajatusteni virrasta. Tyhmältähän tuo nyt kieltämättä kuulostaa. Mitä kaikki nyt ajattelevat. Ja vielä julkisesti internetissä.

Ideoinnin alussa voi olla vaikeaa antaa mennä ja päästää ne kaikista noloimmat ajatukset ilmoille. Varmasti se naapurihuoneen Tuulikkikin tuijottaa kummallisesti seuraavat neljä viikkoa, jos nyt tämän möläytän. Eihän nyt ole mitään järkeä sanoa ääneen jotain, jonka jo keksiessään tietää olevan mahdotonta toteuttaa.

Paitsi että on siinä – paljonkin. Kukaan ei voi etukäteen tietää, mistä paras idea saa syntynsä. Juuri se yksi pieni huvittava mielleyhtymä, outo yhdistelmä, kummallinen kulma, joka tuli mieleen työkaverin hölmöstä sutkautuksesta, voi olla ratkaiseva tekijä menestyksekkään suunnittelun takana. Usein toisten sanomat asiat saavat omat aivot kehittelemään sellaisia assosiaatioita, joita ennen koko porukan ideointisessioita ei olisi edes tiennyt osaavansa ajatella.

Yhteiset ideointiworkshopit lisäävät yhteenkuuluvuutta sekä työyhteisössä että myös asiakkaan kanssa. Kun kaikki uskaltavat heittäytyä ja rohkaistuvat sanomaan ideansa ääneen, se tiivistää tunnetta siitä, että hei, me tehdään tätä nyt yhdessä.

Tärkeää alkuideoinnissa on totaalinen nollatoleranssi kaikelle kritiikille – itseen ja muihin kohdistuvalle. Negatiivinen palaute ideasta tai mielleyhtymästä saa helposti ideoinnin tyssäämään. Jos koko ajan täytyy miettiä, millaisen vaikutelman antaa, voivat parhaat ajatukset jäädä syntymättä ja sanomatta ääneen.

Ne kuusi tyhmää sanaa. Niitäkin voi käyttää ideoinnin tukena ja mielleyhtymien herättäjänä. Mitä hirvi tekisi, jos se kohtaisi ratkaistavan ongelman? Entä vauva? Jos ongelmia olisikin kaksitoista? Tai kaksitoista robottihirveä?

Satu Sinikumpu, graafinen suunnittelija ja kuvittaja