Tiis­tai­tärp­pi: Älä kes­key­tä, nero työs­ken­te­lee

Tun­nis­tat­ko työs­sä­si pal­jon silp­pua, teh­tä­vis­tä toi­seen hyp­pi­mis­tä ja jat­ku­vaa sän­täi­lyä? Saan­ko arva­ta: osui ja uppo­si?

Vali­tet­ta­vas­ti moni tie­to­työ­läi­nen kokee näin. Kun on töis­sä vuo­sia yrit­tä­nyt teh­dä monia asioi­ta yhtä aikaa, jät­tä­nyt tauot pitä­mät­tä eikä ole ehti­nyt levä­tä tar­peek­si, tulee vas­taan tila jos­sa aivot ei toi­mi nor­maa­lis­ti. Sil­loin on pysäh­dyt­tä­vä ja mie­tit­tä­vä, miten työn­te­koa ja omaa aikaa voi jär­jes­tää parem­min.

Aivo­tut­ki­jat Min­na Huo­ti­lai­nen ja Mona Moi­sa­la ovat poh­ti­neet asi­aa puo­les­tam­me ja ehdot­ta­vat ”uut­ta työ­ai­ka­la­kia”. Hei­dän ehdo­tuk­ses­sa vuo­ro­kausi koos­tuu kuu­des­ta nel­jän tun­nin loh­kos­ta perin­tei­nen kah­dek­san tun­nin työ­päi­vän sijaan.

Kes­keis­tä on se, että päi­väs­tä tiet­ty het­ki on rajoi­tet­tu kes­key­tyk­set­tä tär­keim­pien asioi­den teke­mi­seen. Sil­loin lai­te­taan puhe­lin äänet­tö­mäl­le, sul­je­taan selain sekä mai­lit ja kes­ki­ty­tään kek­si­mään rat­kai­su­ja ongel­miin, ajat­te­le­maan ja suun­nit­te­le­maan.

Päi­vään kuu­luu myös silp­pu­jak­so jol­loin teh­dään ne pie­net hom­mat jot­ka päi­vän aika­na tulee teh­dä: pika­vies­tit, mai­lit, soi­tot ja muut teh­tä­vät, jot­ka muu­ten kes­keyt­täi­si­vät suun­nit­te­lua. Jos sil­pul­le ei varaa aikaa, ne vyö­ry­vät päi­vän yli hal­lit­se­mat­to­mas­ti.

Työ­päi­vän jäl­keen tulee  empa­tia­jak­so, jos­sa tavoit­tee­na on antaa aikaa muil­le oman elä­män­ti­lan­teen mukaan sekä rau­hoit­tu­mis­jak­so, joka aut­taa ren­tout­ta­maan ennen nuk­ku­maan­me­noa. Tee pie­ni käve­ly­lenk­ki tai lue kir­jaa. Lisäk­si nuk­ku­mi­sel­le pitää vara­ta kun­nol­la aikaa. Uni vai­kut­taa kes­kit­ty­mi­seen, muis­tiin ja tun­tei­siin.

Jak­sois­sa tär­kein­tä eivät ole tar­kat kel­lo­na­jat, vaan se että eri­lai­sil­le asioil­le on yli­pään­sä varat­tu omat jak­son­sa. Tut­ki­jat kehot­ta­vat työ­pai­kal­la miet­ti­mään poru­kal­la mik­si työ­tä teh­dään.

Kei­tä ovat ne ihmi­set, jot­ka työn tulos­ta tar­vit­se­vat ja mikä on heil­le tär­ke­ää? Onko kai­kis­ta päi­vit­täi­sis­tä pika­vies­teis­tä ja mai­leis­ta hyö­tyä niil­le ihmi­sil­le joi­ta var­ten töi­tä teh­dään? Jos ei, tar­vit­see­ko nii­hin rea­goi­da?

Onnek­si monis­sa työ­pai­kois­sa on rea­goi­tu sii­hen, mil­lais­ta silp­pua kes­key­tyk­set ovat työn­teos­ta teh­neet, ja alka­neet muut­taa toi­min­ta­ta­po­ja. Meil­lä Luo­val­la Työ­maal­la pala­ve­ri­va­paa tuo­tan­to­tors­tai on yksi tapa teh­dä tilaa suun­nit­te­lul­le. Moni pitää sil­loin etä­päi­vän, jot­ta voi syven­tyä työ­hön täy­sil­lä. Tuol­loin ei pää­sään­töi­ses­ti pide­tä pala­ve­re­ja vaan ideoi­daan, suun­ni­tel­laan ja toteu­te­taan asiak­kail­le voit­ta­via rat­kai­su­ja. Mitä käy­tän­tö­jä teil­lä on?

Kir­ja­suo­si­tus joka ei tosin ole paras uni­kir­ja:
Kes­kit­ty­mis­ky­vyn elvy­ty­so­pas – Min­na Huo­ti­lai­nen, Mona Moi­sa­la‎.
Tuu­ma-kus­tan­nus.

Jori Nis­si­nen, Client Execu­ti­ve