Tiis­tai­tärp­pi: Anna itsel­le­si aikaa ja lupa aja­tel­la

Ihmi­sen aivot toi­mi­vat tie­to­työn näkö­kul­mas­ta has­sus­ti. Kaik­ki tie­tä­vät tilan­teen: joku asia, esi­mer­kik­si ihmi­sen nimi, on kadon­nut muis­tis­ta. Kun sitä yrit­tää pin­nis­tä­mäl­lä pin­nis­tää aivois­taan, se ei tule mil­lään ulos. Myö­hem­min sitä vähi­ten odot­taes­sa kadon­nut muis­ti­jäl­ki pul­pah­taa pin­nal­le. Samaan tapaan moni työ­elä­mäs­sä tai muus­sa elä­mäs­sä rat­kai­sua odot­ta­va pul­ma saa heu­re­kan­sa tis­ka­tes­sa, sau­nas­sa, juok­su­len­kil­lä tai vas­taa­vas­sa tilan­tees­sa.

Mei­dän aivot ovat sel­lai­set: nii­tä voi pakot­taa teke­mään asioi­ta vain tie­tyis­sä rajois­sa, ja toi­saal­ta ne teke­vät pal­jon asioi­ta pyy­tä­mät­tä ja yllät­täen kuin pää­mi­nis­te­ril­le saa­pu­va fak­si. Aivo­ja ei myös­kään kiin­nos­ta, vaik­ka niil­le sanoo kel­lo 16.15, että klik, vaih­de­taan työ­moo­dis­ta vapaal­le. Sanon­nan ”aivot narik­kaan” voi­si kiel­tää lail­la, kos­ka se on umpi­val­heel­li­nen kie­li­ku­va. Ei nii­tä saa pois pääl­tä!

Aivo­ja ei voi myös­kään saa­da jat­ku­vas­ti toi­mi­maan nii­den suo­ri­tus­ky­vyn ylä­ra­joil­la. Toki tila­päi­siä spurt­te­ja voi ottaa, mut­ta kukaan ei pys­ty jat­ku­vas­ti teke­mään vaa­ti­vaa aja­tus­työ­tä suo­ri­tus­ky­kyn­sä ylä­ra­joil­la nel­jää­kym­men­tä tun­tia vii­kos­sa, aina­kaan jos työt on jaet­tu vii­teen kah­dek­san tun­nin sisäl­tä­vään kais­ta­lee­seen. Jos luu­lee pys­ty­vän­sä, diag­noo­se­ja on monia: a) ihmi­nen valeh­te­lee itsel­leen, b) ihmi­nen valeh­te­lee muil­le, c) ihmi­nen ei tie­dä suo­ri­tus­ky­kyn­sä ylä­ta­soa.

Voim­me kiis­tel­lä maa­il­man tap­piin sii­tä, onko ajan mit­taa­mi­nen työ­suo­ri­tuk­sis­ta pal­kit­taes­sa tie­to­työs­sä vuon­na 2018 rele­vant­tia. On tai ei, käy­tän­nös­sä se on edel­leen monel­la tapaa mit­ta­ri, joka on käy­tös­sä taval­la tai toi­sel­la. Sik­si onkin olen­nais­ta, että yrit­tää tie­to­työ­läi­se­nä armah­taa itsen­sä tilan­teis­sa, jois­sa huo­maa, ettei pää­se niil­le suo­ri­tus­ky­kyn­sä moun­te­ve­res­teil­le.

Tie­to­työ­tä voi aja­tel­la pit­kä­nä joke­na, jos­sa on melo­mas­sa. Välil­lä tulee raju­ja kos­kia, jois­sa pitää meloa itsen­sä mel­kein uuvuk­siin. Yhtä tär­ke­ää on vaih­taa melon­ta­vaih­de palaut­ta­vam­mal­le vaih­teel­le kos­ken jäl­keen, kos­ka muu­toin seu­raa­vas­sa kos­kes­sa huk­ka perii.

Eikä yllä kuvat­tu ase­tel­ma tar­koi­ta, että lais­kot­te­lu oli­si tie­to­työs­sä toi­vot­ta­vaa. Ne aivo­jen kan­nal­ta vähem­män ras­kaat tun­nit ovat tär­kei­tä myös, ilman nii­tä ei oli­si tehok­kaim­pia tun­te­ja. Sen sijaan se tar­koit­taa sitä, että vaa­ti­via töi­tä ei kan­na­ta ottaa tai dele­goi­da kenel­le­kään sel­lais­ta mää­rää, että nii­den teke­mi­nen vaa­ti­si jat­ku­vas­ti 40 super­te­ho­kas­ta työ­tun­tia vii­kos­sa. Kenen­kään aivot eivät sel­lai­seen tai­vu.

Asko Kar­ja­lai­nen, Kata­rii­na Alha ja Suvi Juti­la teki­vät noin 15 vuot­ta sit­ten Oulun yli­opis­ton opet­ta­jien käyt­töön opuk­sen nimel­tä ”Anna aikaa aja­tel­la”. Tuon rei­lus­ti alle sataan sivuun tii­vis­te­tyn opet­ta­jien oppi­kir­jan tar­koi­tus on vään­tää rau­ta­lan­gas­ta, mil­lai­nen on sopi­va kuor­ma teh­tä­viä mis­sä­kin tilan­tees­sa suh­tees­sa opin­to­viik­koi­hin.

On esi­mer­kik­si täy­sin eri asia lue­tut­taa sama kir­ja opis­ke­li­joil­la oheis­lu­ke­mis­to­na kuin lue­tut­taa kir­ja, jos­ta aikoo pitää kir­ja­ten­tin. Ensim­mäi­ses­sä tapauk­ses­sa voi pit­käl­ti arvioi­da kes­ki­mää­räis­tä luku­no­peut­ta mit­ta­ri­na, kun taas kir­jan­ten­tin tapauk­ses­sa  pitää huo­mioi­da aika, joka opis­ke­li­jal­la menee luke­man­sa syväl­li­seen ymmär­tä­mi­seen, muis­tiin­pa­no­jen teke­mi­seen ja oppi­man­sa vie­mi­seen osak­si muis­ti­aan.

Ei teki­si pahaa, jos joku teki­si oppaan (jos on teh­nyt, saa ilmian­taa mie­lel­lään!) sii­tä, miten eri teh­tä­vät kuor­mit­ta­vat ihmi­siä kes­ki­mää­rin tie­to­työs­sä. Joka tapauk­ses­sa hyvä­nä nyrk­ki­sään­tö­nä voi­daan sanoa, ettei kan­na­ta potea huo­noa omaa­tun­toa sii­tä, että antaa itsel­leen välil­lä aikaa sekä luvan vain aja­tel­la.

Vil­le Koi­vu­nie­mi, Junior Copyw­ri­ter