Tiis­tai­tärp­pi: Kol­me tun­tia ilman kän­nyk­kää – seit­se­män sel­viy­ty­mis­vink­kiä

Vuo­si sit­ten Espan­jas­sa mat­kus­taes­sa­ni koh­ta­sin suu­ren ongel­man. Edes­sä oli kol­men tun­nin bus­si­mat­ka, eikä net­tiä. Help! Minun piti myös saa­da peril­lä ystä­vä­ni kiin­ni, joten akkua ei sai­si tuh­la­ta. Eikä vara­vir­ta­läh­de tie­tys­ti­kään ollut muka­na. Olen myös mat­ka­pa­hoin­voin­ti­nen, eikä kän­ny­kän näy­tön kat­se­lu liik­ku­vas­sa bus­sis­sa tee minul­le hyvää. Mitä teh­dä? Miten sel­vi­tä kol­me tun­tia ilman Ins­ta­gra­mia, Face­boo­kia, What­sAp­pia, Spo­ti­fy­ta ja Book­Bea­tia?

Mei­dän täl­lä het­kel­lä maa­pal­loa asut­ta­vien ihmis­ten yli vyö­ry­vä infor­maa­tio­tul­va on val­ta­va, ja kuten kaik­ki hyvin tie­tä­vät, se on muut­ta­nut käyt­täy­ty­mis­täm­me hur­jas­ti. Lap­sen kou­lu­luo­kan ryh­mäs­sä huu­del­laan kura­housuis­ta, kän­ny­kän näy­töl­le ilmes­tyy has­su pal­lo­naa­ma Face­book-vies­tin mer­kik­si, iPho­ne soit­taa välil­lä yksi­vii­vai­sen c:n vies­ti­ää­ne­nä ilmoit­taak­seen, että kämp­pis on löy­tä­nyt kadon­neen sukan. Koko ajan pitäi­si pysyä kar­tal­la sii­tä, min­kä väri­set vaat­teet Kim Kar­das­hia­nin vau­val­la on? Onko Amazo­nin met­sä­pa­lot levin­neet? Mitä tekee Trump?

Jos maa­il­man nerok­kaim­mat sosio­lo­git, suun­nit­te­li­jat ja insi­nöö­rit ovat saa­neet mei­dät kouk­kuun, miten täs­tä kou­kus­ta pää­see irti? Apua!

On tie­tys­ti tär­ke­ää pysyä kar­tal­la maa­il­man ja ystä­vien menos­ta, ja eri­lais­ten koh­den­net­tu­jen vies­tin avul­la osaam­me navi­goi­da tie­to­tul­vas­sa ja löy­tää peril­le. En jak­sa nyt voi­vo­tel­la sitä, että kaik­ki oli ennen parem­min. Saat­toi olla­kin, mut­ta en toi­saal­ta tie­täi­si, mitä lap­suu­den kave­reil­le kuu­lui­si ja miten muna­koi­so­ja lei­ka­taan kuk­kien muo­toi­sik­si. Kysy­mys vain kuu­luu­kin: miten tämän kes­kel­lä voi yksi­lö pys­tyä löy­tä­mään lepoa, pääs­tää välil­lä irti infor­maa­tio­tul­vas­ta ja olla vain? Jos maa­il­man nerok­kaim­mat sosio­lo­git, suun­nit­te­li­jat ja insi­nöö­rit ovat saa­neet mei­dät kouk­kuun, miten täs­tä kou­kus­ta pää­see irti? Apua!

Olen itse huo­man­nut joi­den­kin kik­ko­jen tep­si­vän, ja niin­pä auliis­ti nyt pää­tin jakaa ne teil­le. Täs­sä siis seit­se­män vink­kiä, vavis­kaa Pii­laak­son psy­ko­lo­git!

Yksi: Lai­ta äänet pois.

Minul­la vies­tien kilah­duk­set ja plop­sah­duk­set eivät ole olleet pääl­lä moneen vuo­teen. Sitä­hän on kuin pie­ni stres­saan­tu­nut hyp­py­rot­ta, jos kuu­lee jokai­sen vies­tin ja rea­goi jokai­seen puhe­li­men ään­näh­dyk­seen. Tämä lisää kes­kit­ty­mis­tä aina kysei­seen teh­tä­vään, kun kes­key­tyk­siä ei tule niin pal­jon.

Kak­si: Mal­ta.

Kun jut­te­let ystä­vän kans­sa, olet sosi­aa­li­ses­sa tilan­tees­sa – mal­ta. Vaik­ka impuls­si tuli­si ja aivot ehdot­tai­si­vat, että kat­soi­sit kän­nyk­kää­si vais­ton­va­rai­ses­ti, yri­tä tais­tel­la tun­net­ta vas­taan. Se on vain tun­ne, maa­il­ma ei jär­ky, jos et sitä nou­da­ta. Kuun­te­le ystä­vä­si tari­naa, yri­tä eläy­tyä hänen tilan­tee­seen­sa, mie­ti mil­tä hänes­tä tun­tuu. Muis­ta empa­tia. Mal­ta.

Kol­me: Kuun­te­le itseä­si.

Jut­te­lin vas­ta ihmi­sen kans­sa, joka ker­toi, että ei pys­ty olla pai­kal­laan otta­mat­ta kän­nyk­kää käteen­sä, kos­ka pai­kal­laan ole­mi­nen ahdis­taa lii­kaa. Toi­nen tut­ta­va antoi tähän vin­kin: ase­ta ajas­tin. Ole tie­toi­ses­ti käyt­tä­mät­tä kän­nyk­kää tun­tiin tai kah­teen. Ota vaik­ka vih­ko käteen ja kir­jaa ylös mie­lee­si tule­vat aja­tuk­set. Mil­tä kän­ny­kät­tö­myys tun­tuu? Ahdis­taa­ko? Mikä ahdis­taa? Ja koh­ta ehkä huo­maat ajat­te­le­va­si, mil­tä Eins­tein näyt­täi­si t‑rex-puvus­sa.

Nel­jä: Ais­ti.

Istu puis­ton­pen­kil­le. Mene kah­vi­laan. Kat­so ulos ikku­nas­ta. Tui­jo­ta ohi­kul­ke­via ihmi­siä. On ihan ok olla jos­kus kyy­lää­vä ikku­na­mum­mo. Hehee, ohi­kul­ke­val­la tädil­lä oli täy­sin pin­kit vaat­teet ja koi­ral­la mät­sää­vä pink­ki ruset­ti. Naa­pu­rin setä hara­voi samaa pihaa nel­jät­tä viik­koa, eikö se iki­nä lope­ta? Ja kat­sos vain, tuos­ta­han meni ohi van­ha Lada, noi­ta ei ole­kaan ollut mark­ki­noil­la het­keen. Syk­sy on jo tulos­sa, puus­sa oli yksi orans­si leh­ti. Lin­nut lau­la­vat vie­rei­ses­sä puis­tos­sa. Ota mukaan edel­li­sen koh­dan ahdis­tus­vih­ko ja kir­joi­ta ylös havain­to­si. Piir­rä vaik­ka se koi­ra. Ja kir­joi­ta vie­reen: ”söpö”.

Vii­si: Tee jotain pien­tä.

Tis­kaa, par­si suk­ka, nos­te­le pai­no­ja, jär­jes­tä kynä­laa­tik­ko, leti­tä lap­sen hiuk­set, hara­voi, kas­te­le kuk­kia. Fyy­si­sen aska­reen ei tar­vit­se olla mitään suur­ta, älä ase­ta lii­an suu­ria tavoit­tei­ta. Sinun ei tar­vit­se ommel­la ilta­pu­kua tai raken­taa tuli­ti­kuis­ta Taj Maha­lia. Kun­han vain lihak­se­si hie­man liik­ku­vat. Yri­tä olla kuun­te­le­mat­ta mitään podcas­tia tai musiik­kia, aina­kaan sel­lais­ta, mis­sä on sanat. Anna aja­tus­ten kul­kea.

Kuusi: Nau­ti mat­kas­ta.

Itse olen mat­ka­pa­hoin­voin­ti­nen, enkä pys­ty lukea kir­jaa, kat­soa kän­nyk­kää, pela­ta tai kutoa suk­kaa autos­sa tai bus­sis­sa istues­sa­ni. Sik­si olen tot­tu­nut vain kat­se­le­maan mai­se­mia, ajat­te­le­maan, kuun­te­le­maan. Yri­tä samaa. Seu­raa­van ker­ran bus­sis­sa pää­tä olla kat­so­mat­ta koko mat­kan aika­na puhe­lin­ta ja kuun­te­le­mat­ta musiik­kia. Sinä pys­tyt sii­hen. Sadat suku­pol­vet­kin ennen sinua ovat pys­ty­neet ja niin pys­tyt sinä­kin. Har­joi­tus tekee mes­ta­rin. (Muis­ta ahdis­tus­vih­ko.)

Seit­se­män: Älä vaa­di täy­del­li­syyt­tä.

Lepo­het­ken ei tar­vit­se olla täy­del­li­nen nol­laus, jon­ka jäl­keen et muis­ta edes töi­tä, maal­li­sia mur­hei­ta, tai aja­tel­la, mik­si naa­pu­ril­la on isom­pi Mer­su. Se voi olla lyhyt hen­gäh­dys. Pie­ni pii­pah­dus pos­ti­laa­ti­kol­le. Met­ro­mat­ka. Sinun ei tar­vit­se pääs­tä täy­del­li­seen zen- tai flow- tai pain­ot­to­muu­den tilaan, vaan pie­ni­kin ole­mi­nen ker­ral­laan riit­tää. Sole niin nuu­kaa, kuten lap­pi­lai­nen sanon­ta kuu­luu.

Ja kii­tos kysy­mäs­tä, mat­ka Barce­lo­nas­ta Zara­gozaan oli aivan iha­na. Kat­se­lin mai­se­mia, kir­joi­tin aja­tuk­sia ja unel­mia ylös luon­nos­kir­jaan, piir­te­lin, kir­joi­tin runon. Ajat­te­lin, nukah­din. Kek­sin uusia unel­mia ja iloit­sin niis­tä. Mat­kal­la ohi vilis­tä­vät kylät, vii­ni­vil­jel­mät ja härän muo­toi­nen pat­sas oli­si­vat men­neet ohi, jos oli­sin pelan­nu Can­dy Crus­hia koko mat­kan. Suo­sit­te­len!

Satu Sini­kum­pu, Crea­ti­ve

P.S. Oli­pas vai­kea kes­kit­tyä tämän kir­joit­ta­mi­seen. Oli pak­ko tar­kis­taa Face­boo­kia, vies­te­jä, käy­dä hake­mas­sa kah­via, jakaa kir­joit­ta­mi­nen kah­del­le päi­väl­le. Mut­ta täs­tä­kin sel­vit­tiin. Muis­ta koh­ta seit­se­män.