Tiis­tai­tärp­pi: Pyy­dä anteek­si kun­nol­la tai älä ollen­kaan

“Olen pahoil­la­ni, jos olen lou­kan­nut jotain.” Tuol­la virk­keel­lä alkaa vie­lä­kin tur­han moni krii­si­vies­tin­tä­ta­pauk­sen pur­ka­mi­nen.

Virk­kees­sä on pie­les­sä yksi sana – jos. Jos sen vaih­tai­si sanaan että, pääs­täi­siin heti kät­te­lys­sä pidem­mäl­le.

Mik­si? Kos­ka ensim­mäi­nen lause vies­tii yli­mie­li­syyt­tä: en ole oikeas­ti pahoil­la­ni, mut­ta pyy­dän nyt jul­ki­suu­des­sa anteek­si, jos joku on sat­tu­nut louk­kaan­tu­maan tur­has­ta.

Itse asias­sa täl­lai­sel­le anteek­si­pyyn­nöl­le on englan­nin kie­les­sä ter­mi­kin: non­po­lo­gy.

Entä sit­ten tilan­ne, jos­sa yri­tys on teh­nyt jotain tai yri­tyk­sen joh­don edus­ta­ja on sano­nut jotain kuo­hut­ta­vaa, mut­ta yri­tyk­sen koh­de­ryh­mä tai ylei­nen mie­li­pi­de ovat yri­tyk­sen puo­lel­la ja saman­ai­kai­ses­ti jokin ryh­mä vaa­tii anteek­si­pyyn­töä?

Sii­nä tapauk­ses­sa anteek­si­pyyn­töä fik­sum­paa on perus­tel­la rau­hal­li­ses­ti ja pro­vo­soi­tu­mat­ta kan­taan­sa.

Anteek­si jos ‑tyy­li ei joh­da kos­kaan toi­vot­tuun lop­pu­tu­lok­seen.

Vil­le Koi­vu­nie­mi, junior copyw­ri­ter