Tiistaitärppi: Unelmien asiakas on vain ihminen

Siihen aikaan, kun setä mainoshommia aloitteli, suunnittelijan pätevyys oli suoraan verrannollinen siihen, kuinka paljon hän oli päässyt tekemään töitä olut- tai autobrändien kanssa. Niitä hamuttiin portfolioihin ja niiden perässä juostiin toimistosta toiseen.

Muistan elävästi, kun istuin työhaastattelussa yrittäen esittää myyväni niukkuutta, että onhan tässä nuorella miehellä muka muitakin vaihtoehtoja. Projektijohtaja kumartui pöydän yli, katsoi suoraan silmiin ja sanoi kuolemattomat sanansa: ”Autotili on aina autotili.” Klousaus. Mihin allekirjoitan?

Totuus kävi tarua ihmeellisemmäksi; muistiin on teräväpiirtoisena jäänyt asiakkaan suurin piirtein jokaisessa presentaatiossa toistama lakoninen kommentti: ”Räväkämpää. Myyvempää.” Että se siitä autotilin glamourista. Onneksi olen pystynyt vielä tänäkin päivänä, aina kyseistä projektijohtajaa tavatessani, ottamaan asian puheeksi. Aika on toki hoitanut, ja nykyään jo naurattaa. Hieman.

Muistattehan, mitä copywriter Mikko Rouhialalle sanottiin klassisessa ja ehdottoman suositeltavassa, joskin pelottavan todentuntuisessa Tahdon asia -televisiosarjassa hänen jo lipsuttuaan burnoutin tielle ja kysyttyään uhmakkaasti kilpailevan toimiston toimarilta, tietääkö tämä, kuka hän oikein on. Vastaus oli yksioikoinen: ”Sä olet se jätkä, jonka takia Turre menetti koovee tilin.”

Kaikkein suurin synti uuden millenniumin mainosalalla. Kansainvälisen asiakkuuden ryssiminen. Kv. tilit olivat paitsi harvinaista herkkua, myös mitä tavoiteltavin asia niin toimistojen kuin suunnittelijoiden keskuudessa. Mitä enemmän nuppineuloja karttapallossa, sitä houkuttelevampi työpaikka. Oi aikoja, oi tapoja.

Sitten tuli Nokia alihankintaketjuineen. Operaattorit, IT-talot, komponenttitoimittajat ja kaikki samaa arvoketjua kulkeneet vetivät suunnittelijoita kuin (myöhemmin kamelinlannaksi osoittautunut) hunaja kärpäsiä. ”Se on tehnyt Noksua” oli kovan mainostyypin paras referenssi. Jos toimisto oli päässyt suunnittelemaan ilmaiseksi joulukortin kyseisen puljun mille tahansa alaosastolle, Nokian logo oli isona ja ensimmäisenä asiakaslistassa, jolla uusia tilejä ja työntekijöitä houkuteltiin. Kun osasi haastattelussa dropata termin ”killer application”, ryyditettynä muutamalla asiayhteyteen sopivalla tai hehtaaritolkulla siitä ohi painaneella akronyymilla, pesti oli sitä myöten selvä.

Jossain näiden sokaisevien hypettäjien keskellä työlistalle ujuttautui myös toisenlaisia asiakkaita. Ehkä ei ihan niin tunnettuja, palvottuja, mediaseksikkäitä tai henkseleitään paukuttavia. Sellaisia vilpittömästi hyvään suoritukseen pyrkiviä, itsestään ja ihmisistään välittäviä. Joille oli oikeasti iso juttu lähteä hakemaan markkinointiviestinnästä tukea liiketoiminnalleen.

Sellaisia, jotka keskittyivät asiaan, ymmärsivät tekemisen lähtökohdat, kunnioittivat toistensa ammattitaitoa ja omaksuivat nopeasti eri ihmisten roolit yhteisen menestyksen mahdollistajina.

Antoivat vastuuta ja valtuudet kantaa sitä mahdollisimman hyvin. Antoivat kiitosta, kun homma toimi ja rakentavaa huutia, jos jäi parantamisen varaa.

Sellaisia, joiden kanssa asiat vain sujuivat. Hauskaa oli ja tulosta tuli.

Unelmien asiakkaita. Miltäkö toimialalta ja kuinkako suuria? Ei kai sillä loppujen lopuksi ollutkaan niin väliä.

Autotili kun kuitenkin, loppujen lopuksi, on yksistään vain autotili.

Ja hyvä niin.

Timo Mansikka-aho, copywriter

arrow-left Created with Sketch. Kaikki artikkelit