Tiis­tai­tärp­pi: Tun­ne­pu­het­ta vai riis­to­vil­je­lyä – voi­ko mur­teel­la mark­ki­noi­da?

Menee­kö vies­ti­si par­hai­ten peril­le yleis­kie­lel­lä, vai voi­si­ko vas­taa­not­ta­jaan vedo­ta parem­min tun­ne­kie­li, mur­re? Suur­ta ylei­söä on hou­kut­te­le­vaa kosis­kel­la koko Suo­men kat­ta­val­la kie­li­muo­dol­la, ja nor­mi­tet­tu yleis­suo­mi voi tun­tua ainoal­ta vaih­toeh­dol­ta. Sopii­ko mur­re ollen­kaan mark­ki­noin­tiin?

Mur­teen kans­sa kan­nat­taa olla tark­ka – vää­rin käy­tet­ty mur­re voi pahim­mil­laan suu­tut­taa ihmi­set. Vie­lä­kö muis­tis­sa kum­mit­te­lee esi­mer­kik­si Lid­lin mai­nos vuo­del­ta 2013: mai­nok­ses­sa trak­to­rin kyy­tiin kii­peä­vä tyt­tö kysyy ”Lähek­kön­nää kylil­le?” ja tote­aa vie­lä lopuk­si ”Okkei, piä hausk(k)aa!” Suo­ma­lais­ten, luul­ta­vas­ti eten­kin oulu­lais­ten, her­kät kie­li­kor­vat ais­ti­vat, ettei näyt­te­li­jän koti­mur­re ollut poh­jois­poh­ja­lai­nen. Lidl kom­men­toi­kin jäl­ki­kä­teen (link­ki jut­tuun), ettei tar­koi­tus ollut­kaan jäl­ji­tel­lä Oulun seu­dun puhe­kiel­tä, vaan mur­re ”syn­tyi kuvaus­ti­lan­tees­sa”.

Mur­tei­siin liit­ty­vä tie­to ja huu­len­heit­to liit­tyy usein puhe­kie­len lei­mal­li­siin piir­tei­siin. Lidl-esi­mer­kis­sä kuu­lui niin sel­keäs­ti Oulun seu­dul­le tyy­pil­li­nen nää-pro­no­mi­ni, että kes­ki­ver­to­kuu­li­jan mie­li mat­ka­si heti Poh­jois-Poh­jan­maal­le. Myös esi­mer­kik­si perä­poh­ja­lais­mur­tei­den jäl­ki­ta­vu­jen h (esim. sauh­naan ~ saun­haan ~ sau­na­han) tai niin sanot­tu h:n pääl­tä puhu­mi­nen on niin usein ja keh­nos­ti kopioi­tu piir­re, että Hel­sin­gin yli­opis­ton enti­nen ama­nuens­si ja mur­tei­den­tut­ki­ja Erk­ki Lyy­ti­käi­nen kuvaa sitä Sehän on mur­ret­ta! ‑kir­jas­saan perä­poh­ja­lai­sen h:n ”riis­to­vil­je­lyk­si” – h kun usein sijoi­te­taan min­ne sat­tuu. Esi­mer­kik­si muo­to jänk­hä ei vas­taa min­kään perä­poh­ja­lais­mur­teen todel­lis­ta ään­tä­mys­tä.

Mur­re on kui­ten­kin ihmi­sen tun­ne­kie­li. Yhden­kään suo­ma­lai­sen äidin­kie­li ei oikeas­taan ole yleis­suo­mi eikä var­sin­kaan niin sanot­tu kir­ja­kie­li, joka on luo­tu mur­tei­den kom­pro­mis­sik­si 1800-luvul­la. Vaik­ka mur­re saat­taa tun­tua kie­li­muo­dol­ta, jon­ka voi liit­tää vain huu­mo­riin, liit­tyy huvit­ta­vuus ennen kaik­kea odo­tuk­sen­vas­tai­siin käyt­tö­ti­lan­tei­siin ja mur­teen vie­rau­teen. Vaik­ka mur­re tun­tuu eten­kin viih­teen ja has­sut­te­lun kie­lel­tä, voi­si mur­re pai­kal­li­sel­la tasol­la aiheut­taa­kin posi­tii­vi­sia tun­ne­reak­tioi­ta, aina­kin sil­loin aina­kin oikein käy­te. Sopi­vis­sa suh­teis­sa oulu­lais­ta saat­taa yllät­tä­vän pal­jon puhu­tel­la svaa-vokaa­li (esim. kolo­me) tai yleis­ge­mi­naa­tio (esim. teh­hään). Että holo­vaa vaa teks­tiin nii­tä omia sano­ja, ku ne sin­ne sop­pii – ili­man mur­ret­ta kie­li on köy­hää ku nilik­ka­ka­ha­vit.

Jos mur­teet kiin­nos­ta­vat, Lyy­ti­käi­nen on Sehän on mur­ret­ta! ‑kir­jan (2020) lisäk­si toi­mit­ta­nut yhdes­sä Jor­ma Rekusen ja Jaak­ko Yli-Paa­vo­lan kans­sa hyvän yleis­ta­jui­sen Suo­men mur­re­kir­jan (2013), jon­ka sisäl­tä­miä mur­re­näyt­tei­tä voi kuun­nel­la Koti­mais­ten kiel­ten kes­kuk­sen sivuil­ta.

Emi­lia Käs­mä, Crea­ti­ve