Tiis­tai­tärp­pi: tun­tei­ta ja tar­jous­ten peräs­sä juok­su­ja

Seu­raa­va kysy­mys on osoi­tet­tu eri­tyi­ses­ti heil­le, jot­ka kuvit­te­le­vat teke­vän­sä elä­män­sä suu­ret pää­tök­set tun­teen sijaan jär­jel­lä: min­kä­lai­sen ana­lyyt­ti­sen Excel-tau­lu­kon perus­teel­la valit­sit elä­mä­si rak­kau­den? Miten sää­te­lit jär­jel­lä ihas­tu­mis­ta?

Aivan. Jos emme kyke­ne valit­se­maan jär­jel­lä edes ken­ties elä­mäm­me suu­rin­ta pää­tös­tä, elä­män­kump­pa­niam­me, miten voim­me kuvi­tel­la valit­se­vam­me auton tai kän­ny­kän pel­käs­tään jär­keä hyö­dyn­täen?

Emme voi­kaan, eikä mei­dän edes kan­na­ta yrit­tää. Tun­teil­la on muu­ten­kin evo­luu­tion tuo­mat tar­koi­tuk­sen­sa. Vihan avul­la opim­me tun­nis­ta­maan rajam­me, pel­ko varoit­taa vaa­rois­ta pitäen mei­dät tur­vas­sa, ilo ohjaa tois­ta­maan oman elä­män kan­nal­ta hyviä asioi­ta ja suru pakot­taa hen­gäh­tä­mään, kun mene­täm­me jotain, joka on meil­le tär­ke­ää.

Sitä pait­si: kuka mää­rit­te­lee, mikä on mil­loin­kin jär­ki- tai tun­ne­pe­rus­tei­nen rat­kai­su? Kun joku sän­tää osta­maan 50 sen­tin kilo­hin­nal­la myy­tä­viä appel­sii­ne­ja lähi­kaup­paan, onko hän jär­ke­vä tar­jouk­sen­pe­räs­sä­juok­si­ja vai tun­teel­la elä­vä ihmi­nen, joka unoh­ti teh­dä Excel-tau­lu­kon kaup­paan siir­ty­mi­seen liit­ty­vis­tä kus­tan­nuk­sis­ta?

Ja entä kun kui­ten­kin sano­taan, että joku tekee jat­ku­vas­ti hyviä pää­tök­siä intui­tiol­la? Intui­tio kuu­los­taa sana­na mys­ti­sel­tä ja intui­tii­vi­ses­ti hyviä pää­tök­siä teke­vät ihmi­set joko onnek­kail­ta tai neroil­ta.

Kyse ei ole älys­tä tai onnes­ta vaan har­jaan­tu­nei­suu­des­ta. Kyse on aivois­tam­me, jot­ka kyke­ne­vät auto­ma­ti­soi­maan har­joi­tuk­sen avul­la koko ajan aiem­paa vaa­ti­vam­pia koko­nai­suuk­sia. Kun AD osaa ehdot­taa ban­ne­riin juu­ri oikean­lais­ta väriä noin vain lon­kal­ta tai kun musiik­kia­lan pomo tun­nis­taa tule­van hit­ti­kap­pa­leen kuun­te­le­mal­la vii­si sekun­tia ker­to­säet­tä, kyse ei ole onnes­ta tai nerok­kuu­des­ta vaan vuo­sien har­joi­tuk­ses­ta.

Aivom­me kyke­ne­vät jäsen­te­le­mään het­kes­sä val­ta­via mää­riä infor­maa­tio­ta – jopa niin val­ta­via, että käsi­tys­ky­kym­me ei pysy peräs­sä. Sik­si AD:n tai musiik­kia­lan pomon ei kan­na­ta teh­dä Excel-tau­luk­koa, jon­ka avul­la voi­si “jär­keil­lä” par­haan mah­dol­li­sen värin tai kei­non hit­ti­kap­pa­leen resep­tin tun­nis­ta­mi­sek­si.

Aivom­me sekoit­ta­vat auto­ma­ti­soi­dun ja jäsen­nel­lyn tie­don­kä­sit­te­lyn lisäk­si myös iloi­ses­ti jär­jen ja tun­teen. Turun yli­opis­ton psy­ko­lo­gian apu­lais­pro­fes­so­ri Lau­ri Num­men­maa ver­taa aja­tus­ta pel­käs­tään jär­keä käyt­tä­väs­tä ihmi­ses­tä ele­fan­til­la mat­kaa teke­vään rat­sas­ta­jaan.

Täs­sä mie­li­ku­vas­sa rat­sas­ta­ja edus­taa jär­jen ään­tä ja ele­fant­ti tun­tei­ta. Rat­sas­ta­ja voi kyl­lä luul­la pit­kiä­kin aiko­ja ole­van­sa hyvin ohjak­sis­sa, mut­ta kun ele­fant­ti päät­tää läh­teä koh­ti jotain mää­rän­pää­tä, se on yleen­sä menoa. Lisäk­si pie­nen lisä­haas­teen antaa se fak­ta, ettei­vät rat­sas­ta­ja ja ele­fant­ti puhu samaa kiel­tä.

Eli kun olet teke­mäs­sä seu­raa­van ker­ran ryh­mä­työ­tä, jos­sa pyy­de­tään jaot­te­le­maan ihmi­siä kah­teen ryh­mään sen mukaan, ket­kä ajat­te­le­vat jär­jel­lä ja ket­kä tun­teel­la, jaot­te­lun teke­mi­nen on nau­ret­ta­van help­poa. Jär­jel­lä ja tun­teel­la ajat­te­le­via ihmi­siä on noin 7,7 mil­jar­dia, pel­käl­lä jär­jel­lä ajat­te­le­via 0.

Vil­le Koi­vu­nie­mi, crea­ti­ve