Tiis­tai­tärp­pi: Unel­mien asia­kas on vain ihmi­nen

Sii­hen aikaan, kun setä mai­nos­hom­mia aloit­te­li, suun­nit­te­li­jan päte­vyys oli suo­raan ver­ran­nol­li­nen sii­hen, kuin­ka pal­jon hän oli pääs­syt teke­mään töi­tä olut- tai autobrän­dien kans­sa. Nii­tä hamut­tiin port­fo­lioi­hin ja nii­den peräs­sä juos­tiin toi­mis­tos­ta toi­seen.

Muis­tan elä­väs­ti, kun istuin työ­haas­tat­te­lus­sa yrit­täen esit­tää myy­vä­ni niuk­kuut­ta, että onhan täs­sä nuo­rel­la mie­hel­lä muka mui­ta­kin vaih­toeh­to­ja. Pro­jek­ti­joh­ta­ja kumar­tui pöy­dän yli, kat­soi suo­raan sil­miin ja sanoi kuo­le­mat­to­mat sanan­sa: ”Auto­ti­li on aina auto­ti­li.” Klousaus. Mihin alle­kir­joi­tan?

Totuus kävi tarua ihmeel­li­sem­mäk­si; muis­tiin on terä­vä­piir­toi­se­na jää­nyt asiak­kaan suu­rin piir­tein jokai­ses­sa pre­sen­taa­tios­sa tois­ta­ma lako­ni­nen kom­ment­ti: ”Rävä­käm­pää. Myy­vem­pää.” Että se sii­tä auto­ti­lin gla­mou­ris­ta. Onnek­si olen pys­ty­nyt vie­lä tänä­kin päi­vä­nä, aina kyseis­tä pro­jek­ti­joh­ta­jaa tava­tes­sa­ni, otta­maan asian puheek­si. Aika on toki hoi­ta­nut, ja nyky­ään jo nau­rat­taa. Hie­man.

Muis­tat­te­han, mitä copyw­ri­ter Mik­ko Rou­hia­lal­le sanot­tiin klas­si­ses­sa ja ehdot­to­man suo­si­tel­ta­vas­sa, jos­kin pelot­ta­van toden­tun­tui­ses­sa Tah­don asia ‑tele­vi­sio­sar­jas­sa hänen jo lip­sut­tu­aan bur­nou­tin tiel­le ja kysyt­ty­ään uhmak­kaas­ti kil­pai­le­van toi­mis­ton toi­ma­ril­ta, tie­tää­kö tämä, kuka hän oikein on. Vas­taus oli yksioi­koi­nen: ”Sä olet se jät­kä, jon­ka takia Tur­re menet­ti koo­vee tilin.”

Kaik­kein suu­rin syn­ti uuden mil­len­niu­min main­osa­lal­la. Kan­sain­vä­li­sen asiak­kuu­den rys­si­mi­nen. Kv. tilit oli­vat pait­si har­vi­nais­ta herk­kua, myös mitä tavoi­tel­ta­vin asia niin toi­mis­to­jen kuin suun­nit­te­li­joi­den kes­kuu­des­sa. Mitä enem­män nup­pi­neu­lo­ja kart­ta­pal­los­sa, sitä hou­kut­te­le­vam­pi työ­paik­ka. Oi aiko­ja, oi tapo­ja.

Sit­ten tuli Nokia ali­han­kin­ta­ket­jui­neen. Ope­raat­to­rit, IT-talot, kom­po­nent­ti­toi­mit­ta­jat ja kaik­ki samaa arvo­ket­jua kul­ke­neet veti­vät suun­nit­te­li­joi­ta kuin (myö­hem­min kame­lin­lan­nak­si osoit­tau­tu­nut) huna­ja kär­pä­siä. ”Se on teh­nyt Nok­sua” oli kovan mai­nos­tyy­pin paras refe­rens­si. Jos toi­mis­to oli pääs­syt suun­nit­te­le­maan ilmai­sek­si jou­lu­kor­tin kysei­sen pul­jun mil­le tahan­sa alao­sas­tol­le, Nokian logo oli iso­na ja ensim­mäi­se­nä asia­kas­lis­tas­sa, jol­la uusia tile­jä ja työn­te­ki­jöi­tä hou­ku­tel­tiin. Kun osa­si haas­tat­te­lus­sa dro­pa­ta ter­min ”kil­ler applica­tion”, ryy­di­tet­ty­nä muu­ta­mal­la asiayh­tey­teen sopi­val­la tai heh­taa­ri­tol­kul­la sii­tä ohi pai­na­neel­la akro­nyy­mil­la, pes­ti oli sitä myö­ten sel­vä.

Jos­sain näi­den sokai­se­vien hypet­tä­jien kes­kel­lä työ­lis­tal­le ujut­tau­tui myös toi­sen­lai­sia asiak­kai­ta. Ehkä ei ihan niin tun­net­tu­ja, pal­vot­tu­ja, media­sek­sik­käi­tä tai henk­se­lei­tään pau­kut­ta­via. Sel­lai­sia vil­pit­tö­mäs­ti hyvään suo­ri­tuk­seen pyr­ki­viä, itses­tään ja ihmi­sis­tään välit­tä­viä. Joil­le oli oikeas­ti iso jut­tu läh­teä hake­maan mark­ki­noin­ti­vies­tin­näs­tä tukea lii­ke­toi­min­nal­leen.

Sel­lai­sia, jot­ka kes­kit­tyi­vät asi­aan, ymmär­si­vät teke­mi­sen läh­tö­koh­dat, kun­nioit­ti­vat tois­ten­sa ammat­ti­tai­toa ja omak­sui­vat nopeas­ti eri ihmis­ten roo­lit yhtei­sen menes­tyk­sen mah­dol­lis­ta­ji­na.

Antoi­vat vas­tuu­ta ja val­tuu­det kan­taa sitä mah­dol­li­sim­man hyvin. Antoi­vat kii­tos­ta, kun hom­ma toi­mi ja raken­ta­vaa huu­tia, jos jäi paran­ta­mi­sen varaa.

Sel­lai­sia, joi­den kans­sa asiat vain sujui­vat. Haus­kaa oli ja tulos­ta tuli.

Unel­mien asiak­kai­ta. Mil­tä­kö toi­mia­lal­ta ja kuin­ka­ko suu­ria? Ei kai sil­lä lop­pu­jen lopuk­si ollut­kaan niin väliä.

Auto­ti­li kun kui­ten­kin, lop­pu­jen lopuk­si, on yksis­tään vain auto­ti­li.

Ja hyvä niin.

Timo Man­sik­ka-aho, copyw­ri­ter