Oulun Suurlähetystö
Iskostimme Oulussa asumisen hyviä puolia eteläsuomalaisille Oulun Suurlähettilään voimin ja komediallisin keinoin.
Lähtökohta:
isoa Oulua pidetään pienenä
Luova ratkaisu:
Oulun Suurlähettiläs
Loimme konseptin Oulun Suurlähettiläästä, josta muodostui suomalaisten sydämet sulattanut hahmo. Suurlähettiläs jakaa kieli poskessa tietoa Oulusta ja Oulussa asumisen ihanuudesta, monipuolisuudesta ja edullisuudesta. Oulun Suurlähettiläs – roolissa oululaislähtöinen Ernest Lawson – on yhtäältä rakastettava tollo ja toisaalta mitä edustavin oululaisen ilosanoman sanansaattaja. Konsepti taipuu moneksi. Kampanjan keulakuvana toimiva Suurlähettiläs toivottaa ihmiset tervetulleeksi verkkosivuille, jakaa tietoa kampanjavideoissa ja somessa sekä edusti kampanjan tapahtumissa, muun muassa Kamppiin perustetussa Oulun Suurlähetystössä.
Tapahtumat ja tempaukset
Kampanja aloitettiin osallistamalla oululaiset mukaan – oululaiset pääsivät kertomaan lempiasiansa kotikaupungistaan korttiterveisin. Yli 700 korttia jaettiin henkilökohtaisesti sopivalle ohikulkijalle Helsingin Kamppiin viikonlopuksi rantautuneessa Oulun Suurlähetystössä. Näyttävä ja kutsuva Suurlähetystö rakennettiin Kampin kauppakeskuksen kohtaamispisteeseen, jonka ohi kävelee päivittäin 200 000 ihmistä. Suurlähetystössä oli oululaislähtöistä ohjelmaa opiskelijoille, kulttuurin ystäville sekä lapsiperheille. Oulun Suurlähettiläs esiintyi useissa muissakin tapahtumissa ja jatkaa osallistumistaan tapahtumiin edelleen.
Digitaalinen näkyvyys
Oulun Suurlähettiläs jakoi tietoiskuja ja osallisti ihmisiä somessa, kampanjasivulla helsinki.oulu.com sekä sketsimäisten videoiden välityksellä Youtubessa. Sisällöt koostuivat kampanjan tärkeimmistä teemoista – aitoja tarinoita opiskelusta Oulussa, paluumuuttajista, kulttuuritapahtumista sekä avoimista työpaikoista ja myytävistä asunnoista.
Tulokset
56 %
kampanjan kohderyhmän tavoitetuista kertoi kampanjan muuttaneen suhtautumistaan Ouluun positiviiseksi. (Sponsor Insight 2019)
7,1 %
huomioarvo pääkaupunkiseudulla. Vastaavissa kampanjoissa keskiarvo 2–5 %. (Sponsor Insight 2019)
60 780 €
ansaitun median arvo
+ 1 000
kontaktia, jotka haluavat saada uutisia ja markkinointia Oulusta
1 089 727
mainosnäyttöä somessa
124 476 kpl
sitoutumiset somekampanjaan
600 000
Oulun Suurlähetystön nähnyttä Kampissa